maanantai 16. heinäkuuta 2007

Eikö ne jo opi? (syömään)

Muusalla ja Luumulla on kova kampanja päällä, että pennut oppisivat syömään. Ne kantaa nyt kaiken mahdollisen ruuan pentujen nenän eteen ja syö mahdollisimman kovaäänisesti mussuttaen. Ja ei mene kaaliin ;). Enempikin nyrpistetään nenää jos yrittää ruokaa tarjota.

Tänään on aloitettu myös mystiset katoamiset. Kahdesti olen joutunut etsimään pentuja, mutta kyllä ne on sitten loppujen lopuksi löytynyt nukkumasta jostain pienestä kolosesta. Enää en ole niin hädissäni kuin sijoituspentujen kanssa, jotka oli aina pakko löytää nythetipaikalla. Nyt kun on muutama pentue etsitty ja löydetty useampaan kertaan tietää että nukkuvat vain jossakin lokoisasti.

Uusia kuviakin olis, painiteemalla pääasiassa ;). Pääasiallinen harrastus nykyään. Tänään kuvauksen aikaan Leimu myös kunnostautui poikien häiriköinnissä. Kaikki neljä yrittivät nukkua kauniisti rivissä ja Leimu poukkoilee paikalle pilke silmäkulmassa. Iloisesti se hyppelehti koko poikajoukon ylitse kovaa vauhtia, jolloin kaikki kaverit heräs painimaan :D.

Ei kommentteja: