perjantai 29. elokuuta 2008

Kissakuvahaaste

Nyppy, eli Nebuankhet Nymphadora on kuvassa tasan 5 viikon ikäinen pieni abinavauva, jota väsyttää aivan valtavasti. Toisaalta pieni abinavauva ei koskaan malttaisi nukkua, koska riehuminen on niin mahdottoman mukavaa. Sillä on maailman somin vaaleanpunainen kieli.



Tällä kuvalla Nyppy haluaa osallistua (tai oikeastaan minä) haasteeseen. Kissakuvahaaste sivustolla on viikoittain vaihtuvat aiheet. Sivuilta löytyy myös säännöt osallistumista varten.

Kuvasin pentuja siis myös toisen kierroksen keskiviikkona, vaikka tiistaina otin kuvia. Nypyn kuva on keskiviikolta. Loput kuvat löytyvät täältä.

tiistai 26. elokuuta 2008

Kuvia villiäisistä



Vauhti on kasvanut vikan parin päivän aikana mielettömäksi. Nyt pennut ovat oppineet kiipeämään mm. futonvuodesohvalle ja kiipeilypuihin.

Kuvia yritin ottaa tänään, vaikka parvekeremontin aiheuttama pimeys vähän haittaa. Ja pentujen vauhti tietysti. Tästä löytyy kaikki kuvat. Piti ottaa paljon kuvia niin osa oli onnistuneitakin :).

sunnuntai 24. elokuuta 2008

Meitä ei pidättele enää mikään!!

Pennut ovat päättäneet että heitä ei pidättele enää mikään tai kukaan. Viikolla ensin sain harmaita hiuksia kun Peksu ja Pööpi päättivät että pennut eivät enää voi asua keittiössä. Lopulta annoin periksi ja siirsin pennut olkkariin ja rakensin barrikadit ettei pennut pääse olkkarista pois. Mutta kun ne nyt vaan sitten tuli kaikista barrikadeista yli.. Loppujen lopuksi annoin tänään periksi ja poistin esteet. Liikuskelkoon sitten koko kämpässä.

Vauhtia ja intoa lapsilla riittääkin valtavasti. Mammat luonnollisesti ovat hädissään kun lapset ei tottele yhtään. Muusa ja Luumu välillä vähän pitää kersoille järjestystä, ehkä niiden mielestä mammat eivät osaa kouluttaa lapsiaan riittävän hyvin itse kunnon kissakansalaisiksi, vaan tarvitaan vanhemman sukupolven apua. Muusa ei aluksi tuntunut tykkäävän pennuista eikä leikkauksensa jälkeen hoitanut kahta seuraavaa pentuetta yhtään, mutta nyt se on tainnut kasvaa kastraattimummon rooliin.

Ajattelin yhdistää pentueiden kuvauspäivät ja otan kuvia molemmista huomenna tai tiistaina. Katsotaan vaan että pysyvätkö riittävän hyvin paikallaan että niihin edes ehtis osoittamaan linssiä ja painamaan vielä nappiakin :D.

Ruokailu alkaa sujumaan kohtuullisesti, mutta ei vielä niin mallikkaasti kuin toivoisin. Eli osaa pitää kyllä houkutella kupille ja syöttää kädestä.. Eivätkä vielä juokse syömään kun ruokaa tulee esille, eli itse pitää katsoa että syövät muutakin kun maitoa. Mutta eiköhän se tästä. Maitoa taitaa tulla kuitenkin hyvin edelleen.

maanantai 18. elokuuta 2008

Pienet seurakissat

Pennut ovat alkaneet aivan älyttömän sosiaalisiksi. Ne tulevat laatikosta oikeastaan heti kun joku ihminen tulee niitä katsomaan. Eikä sen ihmisen tarvitse todellakaan olla minä, vaan kaikkia vieraitakin tullaan reippaasti moikkaamaan. Eikä myöskään ole ollut väliä onko katsomassa ollut lapsia tai aikuisia, vai jopa molempia.

Peksu ja Pööpi ovat välillä hieman helisemässä kun pienet tutkimusmatkailijat seikkailevat ympäriinsä keittiössä. Pentulaatikon takana on myös hyvä paikka ottaa nokoset ja sekös mammoja harmittaa, koska se kolo ei ole mammanmentävä. Hiekkiksen laidan yli ovat myös onnistuneet kampeamaan itsensä tämän päivän aikana ja hiekka tuntuukin maistuvan hyvin.

Ruoka sen sijaan ei vielä niin hirveästi maistu. Meillä ei pakoteta syömään, mutta maistaa pitää. Eli kaikki ovat maistaneet pienet nokareet lihaa ja Etsuko suostui eilen illalla syömään myös n. teelusikallisen verran jauhettua broilerin kivipiiraa, johon oli sekoitettu KMR emonmaidonkorviketta. Eli eiköhän se siitä vielä lähde.

Kuvia tuli otettua ihan mieletön määrä. Mutta minkäs sille voi kun toiset ovat vaan niin älyttömän söpöjä. Emikosta en oikein saanut haluamaani kuvaa, kun se ei suostunut millään poseeraamaan nätisti paikallaan. Mutta ehkä sitten ensi kerralla.

Sain myös kuvan jossa näkyy yhtäaikaa 5 pentua. Emiko on taka-alalla, joten siitä näkyy vain korvat. Nuo ovat vielä sen verta pieniä etteivät ihan kunnolla tajua leluista, joten on vielä vähän vaikeaa houkutella kaikki katsomaan samaan paikkaan yhtä aikaa.

torstai 14. elokuuta 2008

Vauhti kasvaa + pienet 3 vk

Vauhti alkaa pennuilla kasvamaan kiitettävästi. Emiko on varsinkin kuin pieni hyppykirppu, joka pomppii ja sinkoilee jatkuvasti joka suuntaan. Onhan se aika hienoa varmasti keksiä omat jalkansa :).





Pienet pennut täyttivät 3 viikkoa. Tosin Nimbus ei ole pienin, vaan pennuista suurin... Se on mennyt tytöistä ohi jo humisten.

Nymphadora:



Nimbus:



Hirväesti on tullut kuvattua. Ehkä tästä lähtien voisi yrittää pitää yhden kuvauspäivän viikossa molemmille pentueille, tai muuten näihin kuviin kohta jo hukkuu. Kaikki kuvat

sunnuntai 10. elokuuta 2008

3-viikkoa ja laatikko auki

Tänään isommat on 3 viikkoa. Kun ikäeroa on pentueilla puoli viikkoa tuntuu että koko ajan jotkut täyttävät pyöreitä viikkoja. Hirveästi opetellaan kävelyä ja juoksua. Toinen riistoista (Etsuko kai) harjoitteli eilen juoksemista niin innolla että se osui sitten pää edellä laatikon reunaan :D.. Olen ottanut pentuja kävelemään viltille ja tänään avasin sitten pentulaatikon etureunan, että pääsevät lenkkeilemään ihan itsekseen jos haluavat. Luumu on myös ottanut nyt asiakseen kouluttaa pentuja entistä ahkerammin.

Kuvia tuli taas aika runsaasti. Tosin pennut ei meinanneet millään pysyä paikallaan, joten hieman haasteellista tuo kuvaus oli.

Ensi viikon loppupuolella varmaan voisi yrittää tarjota jonkun sorttista ruokaa, jos alkaisi kelpaamaan. Samalla pitää vaihtaa hiekkikseen paakkuuntumatonta hiekkaa, kun pennut ovat yleensä olleet mestareita maistelemaan hiekkaa..

keskiviikko 6. elokuuta 2008

Pikku-ipanat 2 vk

Pööpin pennut täyttivät eilen 2 viikkoa. Räpsin illalla kuvia samalla kun vaihdoin pentulaatikkoon puhtaat lakanat. Otin pennut lattialle viltille siksi aikaa että sain lakanan vaihdettua ja siitähän isompi satsi oli jo kirmaamassa karkuun, minkä nyt makaroonijaloilla pääsi. Erittäin kiinnostuneina katselivat ympärilleen keittiön maisemia, pentulaatikosta kun ei juuri näe ulos.

Kuvia tuli aika paljon molempien pentueiden pennuista. Tosin mitään yksittäisposeerauksia en jaksanut alkaa ottamaan, eli aina joku muu näkyy taustalla. Peksu myös takavarikoi punaisen tytön kesken kuvausten pesään ja hoiti sitä siellä kuin viimeistä päivää. Otin sen kuitenkin vielä hetken päästä uudelleen viltille kuvattavaksi.

Tässä vielä kaksiviikkoisten poseeraukset.

Nebuankhet Nimbus2000:



Nebuankhet Nymphadora:

sunnuntai 3. elokuuta 2008

E-porukka 2 viikkoa

Tänään Peksun pennut ovat 2 viikkoa. Yhdellä silmä vielä siristää, älyttömän hitaasti se on avannut. Muilla on kuitenkin jo auki. Painojen kehitys on ollut nyt 2 päivää vähän hitaampaa, kun porukka on alkanut liikkumaan aiempaa enemmän. Sen lisäksi ne harjoittelevat onnettoman näköistä alkeispainia ja itsensä pesemistä. Vähänkö liikkistä <3.

Otin "pakolliset" kuvat:









Sitten vielä kuvat Pööpin pennuista, vaikka eivät nyt olekaan vielä kahta viikkoa:





Kävin myös tänään ja eilen SUROK:in näyttelyssä Kaapelitehtaalla. Oli kivaa kun näyttely oli "melkein kotona". Lauantaina paikalla oli puoliksi omista Peksun tyttö Tosca ja sunnuntaina Tosca ja Luumun tyttö Leimu. Molemmat saivat sertinsä molempina päivinä, mutta ei sen kummempaa. Pööpin pentujen iskä Pablo valmistui Championiksi ja oli lauantaina värin paras! Peksun pentujen (ja Pablon) puoliveli Maxi oli sunnuntaina punaisten värin paras. Eli ihan hienoa menestystä sukulaispojilla. Paikalla oli myös ruotsalainen (tanskantuonti) ja venäläinen (jenkkituonti) aby, joten saatiin vähän lisää kansainvälistä väriä kisaan.

perjantai 1. elokuuta 2008

Silmät aukeaa

Tähän mennessä kokonaan silmänsä auki ovat saaneet Peksun isoin riista tyttö ja Pööpin molemmat pennut. Peksun pennuista punainen on jo melkein avannut kokonaan (varmaan illlalla viimeistään). Peksun pennuista sininen ja pienempi riista ovat aika hitaita, eli siristävät edelleen pöljän näköisinä.

Pentujen silmät ovat tosi herkät aluksi valolle, joten en viitsi ottaa nyt ollenkaan kuvia. Ajattelin että sunnuntaina kun isommat ovat kaksi viikkoa voisin ottaa laatikon hetkeksi pois pöydän alta ja kuvailla hieman päivänvalossa lapsia ilman salamaa. Ehkä tämä on turhaakin varovaisuutta, mutta en halua ottaa mitään riskejä.

Pennut yrittävät jo kovasti pysyä tolpillaan ja kävelyharjoitukset ovat alkaneet. Toistaiseksi sitä ei kylläkään voi ihan varsinaisesti kävelyksi kutsua. Mutta siitä se kuitenkin lähtee. Maailman söpöintä on myös kun pennut alkavat pikku hiljaa pesemään itseään, tai harjoittelemaan sitä. Punainen tyttö aina välillä unohtaa vetää kielen sisään :D.