lauantai 29. maaliskuuta 2008

Vihdoin asiat etenee

Ajattelin kirjoitella pitkästä aikaa. Syy siihen että en ole viitsinyt kirjoittaa on ollut se että Bébén kollin rekisteröimisessä oli kaikenlaista sähellystä ja jossain vaiheessa oli epäselvää onko se käytettävissä ollenkaan. Nyt kuitenkin kollin pitäisi saada pikapuoliin rekisterinumero ja astutus tapahtuu seuraavasta kiimasta. Tosin kolli on taas Oulussa, joten varmaan mun tarvii sitten lähteä Peksun kanssa pienelle maakuntaretkelle.. Onneksi oma työtilanne helpottaa siinä määrin että jos se kiima ei juuri tietylle parille päivälle satu niin homman hoito pitäisi onnistua ihan näpsäkästi.

Pööpi ei juuri juokse. Pari kertaa se on näyttänyt jotain pientä kiiman tapaista, Oskari on ollut siitä kiinnostunut. Mutta ainakaan toistaiseksi se kiima ei ole puskenut kunnolla päälle, vaikka juuri eilen mietin alkaisiko se juoksemaan. Ajatus olisi viedä Pööpi Heinolan CFA-näyttelyyn toukokuun alussa katselemaan mitä siellä tykkäisivät. Vaikka Pööpi onkin pääasiassa CFA-linjoista niin ei sillä mitään kunnon lepakkokorvia ole.

Luumu ja Leimu on ilmoitettu RUROK:in näyttelyyn messukeskukseen lauantaiksi 26.4. Samalla näyttelyssä on myös Somakiss ry:n kevätkokous. Toivottavasti mahdumme näyttelyyn, koska kuulin eilen että lauantailta täytyisi karsia. Myös Tosca on ilmoitettu näyttelyyn, kuten käsittääkseni myös Pööpin sulho Pablo. Ja iso määrä muitakin abyja.

1 kommentti:

Minde kirjoitti...

Heippa,
tuskaisaa on meilläkin juoksujen odottelu. Iineksestä saatiin nyt Champion, joten treffit järjstyis jos neiti vaan haluaisi...

Nähdään varmaan sitten Rurokissa, mä olin sen verran ajoissa et ihme on jos meidät karsitaan!