keskiviikko 21. toukokuuta 2008

Luumu 3 v. ja siittiöiden kevätkylvöt

Luumu täyttää tänään 3 vuotta. Eli 3 vuotta on kulunut myös siitä kun ekan kerran autoin kissamammaa synnytyksessä. On kyllä ihanaa omistaa muutama kissa jotka on tuntenut aivan alusta asti. Synttärionnittelut myös Luumun veljille Kostille Hämeenlinnaan, Hiisille Helsinkiin ja Tikkikselle Mänttään.

Pitkän ja tuskaisen odottamisen jälkeen tytöt päättivät vihdoin juosta. Foolille tuli joku mystinen reaktio jostakin, minkä syy ei koskaan selvinnyt ja se köhi aika reilusti. Se saatiin kuitenkin hoidettua kuntoon Felinassa ja Peksun kiima alkoikin perjantaina. Koska Fooli oli halukas astumaan ja vaikutti hyvävointiselta se hoiteli homman suvereenisti ja molemmat osapuolet olivat kovinkin tyytyväisiä asian saamaan käänteeseen. Astumiset tapahtuivat perjantai-illan ja sunnuntain välillä. Pööpi alkoi näyttämään ensimmäisiä kiiman merkkejä sunnuntai-iltana ja tiistaina aamulla Pablo saapui paikalle. Iltapäivällä lähdin viemään Foolia ja Espoosta haettua Alisa-itämaista Jyväskylän suuntaan, jossa törmäsimme Sarin ja Mikon kanssa ja he kuljettivat kissat loppumatkan Ouluun. Illan touhuiluista kotona en tiedä, mutta yön pimeydessä astumisia tapahtui ainakin äänistä päätellen vähintään 3. Toivotaan että molemmat tiinehtyisivät, niin pennut syntyisivät viikon sisällä ja mammat voisivat hoitaa pentujaan samassa pesässä.

2 kommenttia:

Tinittin kirjoitti...

Onnentoivotukset kylvöihin ja kiitokset kyydistä Alisan puolesta :)

Minde kirjoitti...

Tsemppiä odotukseen molemmille neitokaisille! :-) Täytyy tulla sitten vauvoja katsomaan taas.

Meillä olis vielä 4 viikkoa jäljellä, vaikka välillä iskeekin epäilys että onko mitään edes tulossa?!