lauantai 8. syyskuuta 2007

Riiviölapset 12 viikkoa!

Isot riiviöt täyttää tänään jo 12 viikkoa. Jos ne luovutettaisiin ekana mahdollisena päivänä niin tänään olisivat jo lähteneet maailmalle. Mutta nyt kaverit pysyvät vielä täällä muutaman viikon. Kamalaa jo ajatella että ne pitää antaa pois, mutta toisaalta sitten pienet pääsee valloittamaan taloa ilman että nuo isot olisivat kiusimassa.

Pik (beige tyttö) on avannut silmät! Menin äsken katsomaan että sirrittääkö kukaan ja sillä oli yhtäkkiä silmät apposen auki.

Kameran akku on ollut latauksessa, yritän tänään ottaa isoista kuvia. Pienistä varmaan taas ensi keskiviikkona, kun tulevat 2 viikkoa. Jos ne silmätkin olisi kaikilla avattu kunnolla siihen mennessä.

Anne (K) ja Sari ovat Ruotsissa näyttelyssä, Luleåssa on abyjen ja somppujen erikoisnäyttely. Anne on nimitetty ylimmäksi vakoojaksi ja on tarkastanut kriittisin silmin paikallista kollitarjontaa :D.

Noniin, nyt illan kunniaksi vielä 12 vk kuvat!

Ei kommentteja: